13.6.2024 klo 9.00 julkaistaan yhteishaun tulokset. Olen tehnyt asian kanssa töitä tavalla tai toisella useamman vuoden ja nyt jännitän oman nuoreni ensimmäisen haun tuloksia.
Vahvana oli ajattelu, että ”hyvät menevät lukioon ja heikommat amikseen”.
Tätä ajatusmallia vastaan kapinoin valitsemalla kansalaisopiston.
Takanani oli jo yksi tutkintoon johtamaton koulutus (kansalaisopiston taidelinja), yksi keskeytynyt ammatillinen tutkinto sekä itselleni väärään alaan, ennen kuin oivalsin sen, mitä halusin. Muut valintani olin tehnyt hiukan sattumanvaraisilla perusteilla, kuten ”en ainakaan lukioon” (koska tämä oli oletus) ja ”minusta tulee taiteilija” omaamatta kuitenkaan oikeasti suurta paloa tai erityistä lahjakkuutta mihinkään taiteen muotoon. Elettiin tammikuuta 1999, kun päätin olevani seuraavan vuoden elokuussa opiskelemassa ammattikorkeassa restonomiksi. Haasteena oli vain soveltuvan pohjakoulutuksen puuttuminen. Selasin paikallista sanomalehteä ja silmääni osui ilmoitus näyttötutkintokoulutuksena suoritettavasta matkailualan ammattitutkinnosta. Tällä pystyisi hakemaan seuraavassa korkeakoulujen yhteishaussa haluamaani oppilaitokseen!
Näyttötutkintojärjestelmä oli juuri otettu käyttöön (1999) ja tämä on ensimmäisen uudella tavalla toteutettava koulutus. Silloin puhuttiin valmentavasta koulutuksesta ja näyttötilaisuus oli lopussa kahden päivän mittainen tiivis setti, jossa Jyväskylästä tuli työelämän edustaja sekä oppilaitoksesta näyttötutkinnon vastaanottaja olemaan asiakkaita tekemälleni ohjelmapalvelupaketille. He siis toisen päivän olivat ”elämysmatkatoimistoni” asiakkaina ja toisena päivänä esittelin teoreettisen osaamiseni koko päivän kestävässä tilaisuudessa. Kaksipäiväisen tiiviin rupeaman päätteeksi sain hyväksynnän: osaaminen tunnistettu ja hyväksytty! Käytännössä minulla meni silloin vuori suorittaa matkailualan ammattitutkinto. Pohjalla oli parturikampaajan perustutkinto sekä parin vuoden työkokemus ravintolasta. Tämän oman polkuni ansiosta sain vuodessa suoritettua opintoni ja pystyin hakemaan kevään 2000 yhteishaussa ammattikorkeakouluun, johon myös pääsin sisään.
Ilman, että olisi ollut mahdollisuutta suorittaa noinkin nopeasti tutkinto, olisi kestänyt minulle liian kauan päästä seuraavaan tavoitteeseeni. Ammattikorkeakoulusta valmistuttuani hakeuduin melko pian opiskelemaan opettajaksi ja myöhemmin mm. ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Työn ohessa olen suorittanut myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Minulla on korkeakouluopintojen lisäksi kolme ammatillista tutkintoa (pt, at ja eat) sekä yksi valmentava koulutus käytynä ja keskeytyneet ammatilliset opinnot.
Vanha ala-asteen opettajani teetti meillä luokkasanomia.
Minulla on edelleen tallessa se luokkalehti, joka tehtiin 4. luokan keväällä.
Siinä kysyttiin kunkin unelma-ammattia.
Minä vastasin eläinlääkäri tai opettaja
Yhteishaku ja nuoren valintojen tukeminen
Nyt yhteishaun alettua, on monelle nuorelle ensimmäinen iso valinnan paikka. Itse en aikanani tiennyt yhtään, mikä on oikea – saati fiksu suunta, mihin mennä. Taaksepäin katsottua näen nuo alanhakupaikkani rikastuttavana asiana. Olen oppinut muutamasta alasta äärimmäisen hyödyllisiä asioita, jotka ovat kantaneet tähän saakka, vaikka en suoranaisesti näiden asioiden parissa tee töitä. Esimerkkeinä visuaalinen silmä, graafisen työn perusteet ja asiakaspalvelun ensiopinnot. Olisinko hyötynyt uraohjauksesta? Kyllä! Vahvana oli ajattelu, että ”hyvät menevät lukioon ja heikommat amikseen”. Tätä ajatusmallia vastaan kapinoin valitsemalla kansalaisopiston. Nykyisin tiedän myös, että ei ole keskeytyneitä tai vääriä opintoja, vaan jo hankittua osaamista.
Vaikka siitä onkin jo yli 25 vuotta, kun ammatillisesta on tullut jatko-opintokelpoisuus korkeakouluun, elää vahvasti myytti lukion olevan se ainoa polku korkeakoulutukseen. Opiskellessani ammattikorkeakoulussa, huomasin ison eron niiden opiskelijoiden kesken, joilla jo oli alasta kokemusta tai ei ollut. Koska minulla oli, siirryin suorittamaan korkeakouluni loppuun ns monimuoto- eli silloin aikuiskoulutuksessa. Koin, että siellä päästiin ammattilaisten kanssa puhumaan asioita eikä oppimaan puhtaalta pöydältä.
Siirryttyäni töihin ammatillisen koulutuksen pariin, ajattelen omasta sekalaisesta taustastani olevan hyötyä hyvin monella tavalla. Tiedän, miltä tuntuu olla tietämätön omasta suunnastaan. Muistan hyvin, miten raskasta oli olla itselleni väärissä opinnoissa ja syntyi poissaoloja. Olen myös saanut tehdä päällikkönä töitä ja vastaanottaa opiskelijoita harjoitteluun. Myöhemmin urallani olen päässyt synnyttämään käsityksen oikeanlaisen koulutuksen merkityksestä työelämässä työelämän lainalaisuudet ja näkökulman hyvin tunnistaen.
Mikä oli haaveammattisi 10 vuotiaana?
Nykyisin koen kaiken karttuneen kokemuksen ja koulutuksen omalla tavallaan yhdistyvän työssäni ammatillisen koulutuksen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Työhöni kuuluu ymmärtää erilaisia näkökulmia ja tarpeita, tuoda ne yhteen ja auttaa kokonaisuuden toimimisesta omalla toimialueellani. Vanha ala-asteen opettajani teetti meillä luokkasanomia. Minulla on edelleen tallessa se luokkalehti, joka tehtiin 4. luokan keväällä. Siinä kysyttiin kunkin unelma-ammattia. Minä vastasin eläinlääkäri tai opettaja. Kovin väärässä en ollut silloin ja uraohjautuminen on tainnut olla myötäsyntyistä. Missään opintojen vaiheessa ei ole virallisesti uraohjattu ja kysytty haaveammattia, jossa olisin miettinyt uudelleen samalla tavalla ja kyennyt sanoittamaan kiinnostuksen kohteita. Eläinten kanssa olen ollut aina tekemisissä, vaikka se ei ole urakseni muodostunut.
Olisinko koskaan osannut 4. luokalla sanoittaa nykyistä työtäni? Olisiko sellaista edes ollut silloin olemassa? Tiedämmekö nykyisin, mitä ammattinimikkeitä tai työn muotoja on 20 vuoden päästä? Millä perusteilla ohjaamme omia nuoriamme tekemään ensimmäistä isoa valintaansa? Millä näkökulmalla vaihtoehtoja sanoitamme tai arvotamme? Kerrommehan, että ensimmäinen valintamme – oli se sitten onnistunut tai virheellinen – ei määrittele loppuelämäämme?
Monen mutkan jälkeen minusta tuli myös opettaja. Se nelosluokan haaveammatti toteutui. Eläinlääkäriä minusta ei tullut, mutta eläinten kanssa muuten ollut ikäni tekemisissä. Paras uraohjaus on siis ollut alakoulun opettajan tarjoama vapaamuotoinen haaveilu ja omien ajatusten tai vahvuuksien itse sanoittaminen.
