Hienon kuuloinen otsikko. Kukapa sitä osaisikaan katsoa tulevaisuuteen ja saada varmuutta, mitä siellä on ja mitä kohden mennään. Merkittävä asia on osata määritellä omaa tulevaisuuden tavoitekuvaansa. Siihen pohjalle tietona jo olemassa oleva tutkittu tieto ja tunnistetut asiat, joiden avulla rakentaa omaa tulevaisuuskuvaansa. On ihan selvää, että ympäristöasioihin meidän on kiinnitettävä huomiota ja tehtävä oletusarvo teoissamme ja suunniteltavissa asioissamme vielä vahvemmin. Toinen selvä tulevaisuuskuva on, että meillä ei riitä omasta takaa työvoima tarpeisiin nähden. Selkeää on myös se, että osaamistarpeet ja ammatit muuttuvat kehityksen myötä. Lukuvinkkinä Sitra: Työ 2040
Arvovalinnat
Tulevaisuuden rakentamisen kannalta merkittävä pohja on arvovalinnat. Millaisten asioiden ja arvojen päälle valintojamme ja päätöksiä teemme? Yhteisten arvojen tunnistaminen ja löytäminen on monen tuloksellisen yhteistyön terävin kärki. On sitten kyseessä oman asuinalueen kehitys tai vaikka koulutuspoliittiset asiat. Omassa arvomaailmassani on tärkeää oppia kuulemaan ja tunnistamaan toisille tärkeät asiat. Se ei estä minua olemasta toisinaan vahvastikin omaa mieltäni, mutta auttaa ymmärtämään ja huomioimaan erilaisia kantoja sekä laajentamaan omaa perspektiiviäni. Ehkä opin toisenlaisista ajatuksista jotain, millä voin päivittää omaa ajatteluani tai ainakin toimia niin, että minun totuuteni ei ole ainoa oikea. Tärkeää on, että yhteiskunnassamme ja meillä yksilöinä on selkeät arvovalinnat, joita on helppo tunnistaa ja tukea.
Tulevaisuuskuvan rakentaminen
Oli kyseessä kunnallinen toiminta, alueelliseen kehitykseen näkökulmien tuominen, hyvinvointialueiden toiminta, oma työni kehityspäällikkönä, on oleellista tunnistaa tulevaisuudessa siintävät asiat ja tavoitetila. Jos ajattelen oman alueen kehitystyötä, on selkeää olla visio siitä, mitä haluamme oman kylämme olevan 30 vuoden kuluttua? Mitä tavoitetilaa kohden vaikutamme ja edistämme asioita? Tärkeää on osata palastella tavoitetila sopivan kokoisiin välitavoitteisiin mittareineen ja selkeiden toimintasuunnitelmien ja vastuutuksien kanssa, joita seurataan ja tarvittaessa päivitetään jatkuvasti. On yleisesti selkeämpää tunnistaa asioille perinteisiä toimijoita, kuten puheenjohtajaa, sihteeriä jne. Haastavampaa on löytää ja tunnistaa osaajia, joilla on kokonaisvaltaista asiakokonaisuuden ja ekosysteemin tuntemisen lisäksi ennakointikyvykkyyttä.
Meillä tehdään paljon hyvää työtä ennakointikyvykkyyden kanssa. Sitra on edelläkävijä ja julkaisee paljon materiaalia, joiden avulla pääsemme kiinni esimerkiksi siihen, miten nuoret tulevaisuudestaan ajattelevat ja millä rakennuspalikoilla tällä hetkellä ajatellaan, että saadaan hyvää katsausta tulevaisuuden tekemiseen (tieto, todennäköisyydet, vaihtoehtoisten skenaarioiden pohdinta).
Jokaisella meillä on oma vaikutuksensa siihen, millaista tulevaisuutta kohden kuljemme. On sitten kyseessä yksilölliset arjen valintamme, oma työmme tai muun kanavan kautta vaikuttaminen tai äänestäminen. Mitä enemmän olen itse työssäni perehtynyt ennakointiin ja tulevaisuuden ymmärtämiseen, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että tätä osaamista arkitason toiminnasta puuttuu ja se aikaansaa isossa kuvassa nippeliasioista vääntämisen lyhytnäköisten voittojen toivossa. Suurin osa toiminnoista, joita kunnallisissa palveluissa, hyvinvointialueilla ja omassa työssäni ammatillisen koulutuksen maailmassa rakennetaan, tähtäävät isompaan ja kestävämpään muutokseen, rakenteellisiin toimivuuksiin tai uusiin kokonaisuuksiin, jotka palvelevat tai tuottavat vaikuttavuutta isosti ja merkittävästi.
Meillä on tulevaisuusvaltaa.
Valtaa päättää siitä, mitä ja kuka on seuraavaksi missäkin tekemässä ja millä arvoilla. Meillä on valta päättää siitä, miten me yksilöinä toimimme kohti yhteistä tulevaisuuskuvaamme.
Aluevaalit 2025
Ensimmäiset lyhennetyt toimikaudet hyvinvointialueiden aluevaltuustoissa tulevat pian päätökseen ja seuraava kausi (Aluevaalit 2025) on ensimmäinen täysimittainen. Nyt on aika vaikuttaa siihen, millaista osaamista aluevaltuustoihin saadaan. Jos et ole ihan varma siitä, mistä olet aluevaaleissa äänestämässä, lue täältä, mitä kuuluu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuisiin, täältä päätöksenteosta sekä tarkemmin aluevaltuustojen toiminnasta pöytäkirjoineen ja keitä valtuustossa nyt on ollut.