Koulutus Osaaminen Tulevaisuus Työelämä

Elinikäinen oppiminen turvattava

Ammatillisen koulutuksen rahoitusta vähennetään 100 milj. euroa vuodesta 2025
lähtien. Ammatillisen koulutuksen kasautumista samoille henkilöille vähennetään
ja rahoituksen vähennys kohdistetaan aikuisten, jo toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneille kohdentuvaan ammatilliseen
koulutukseen. Perusopetuksen päättävien nuorten tai vailla ammatillista perustutkintoa olevien koulutukseen ei kohdenneta rahoituksen tai opiskelijapaikkojen
vähennyksiä.
Julkisen talouden suunnitelma 2025-2028

Hyvää tässä on se, että oppivelvollisten koulutukseen ei kosketa ja ensin suunniteltu 18 vuotta täyttäneiden maksuttomuuden keskeytys peruttiin. Ammatillisesta leikattava 100 miljoonaa siirretään perusopetukseen. Perusopetuksesta onkin vuosien saatossa leikattu ihan valtavasti ja on pitkällä aikavälillä arvokas satsaus seuraaviin sukupolviimme. Perusopetuksemme tarvitsee panostusta ja eurojen käyttöä esim. sellaisiin rooleihin, jotka tukevat kokonaisuutta ja mahdollistavat opettajan keskittymisen opetukseen. Erilaiset kouluavustajat, luokissa sosiaalisen koulutuksen omaavat ja muuta tukea (oppiminen, luokkarauhan hallinta, lasten käytännön apu) antavat henkilöt. Luokkakoot ovat kasvaneet liikaa liian kirjavista oppilaista (hajauttaa mahdollisuuksia löytää sellaisia opetusmenetelmiä joka päivä joka tunnille, että kaikki tulevat huomioiduiksi ja saisivat tasapuolisesti opettajan huomiota ja tukea – myös ne, jotka oppivat helpolla), opettajan työnkuvaan ujutettu kaikkea mahdollista kirjaamisista luokkien siivoamiseen varsinaisen opetukseen panostamisen sijasta.

Elinikäinen oppiminen työnmuutoksen edellytys

Me kaikki tiedämme, että työelämä muuttuu jatkuvasti ja vaatii jatkuvaa uudistumista, että tekijät ja asioiden johtajat pystyvät toimimaan siinä maailmassa, missä olemme ja mihin menemme. Ymmärrän ajatuksen koulutuksen kasautumisesta, mutta miten on se toinen puoli: muuttuvan osaamisen TURVAAMINEN? Ammatillisen tutkinnoista on moni ollut korkeakoulun käyneelle arvokas korkeakoulua kevyempi ja riittävämpi tie oikeaan osaamiseen. Näissä tutkintoja esim. lähiesimiestyön ammattitutkinto (at), johtamisen- ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (eat), tuotekehitystyön eat, yrittäjän at.

Olen huolissani siitä, johtaako tämä osaamisen päivityksen kohdalla vahvasti eriarvoiseen asemaan, jossa ne kouluttautuvat, kenellä on rahaa tai työpaikka, joka maksaa koulutukset ja tarjoaa siihen ajan. Olen huolissani siitä, että em osaamisen kaupallistuvat. Tarve ei katoa mihinkään. Koulutusten tilastojärjestelmä Vipusen mukaan jo pelkästään esihenkilöitä tai johtamista tukevia koulutuksia (suoritetut tutkinnot) on 2022 taaksepäin suoritettu vuosittain noin 5500 kpl.

Toinen tärkeä iso kokonaisuus ovat esimerkiksi erilaiset vanhustyön, muistisairaiden tai vammaistyön erikoisammattitutkinnot. Tämä on sellaista osaamista arjessa, jota ei lähihoitajan perustutkinnolla saada ja korkeakoulutasolla eri painotus. Tähän kohderyhmään on syventävää osaamista koulutettu noin 3700 henkilölle vuosittain.

Miten vaikuttaa meistä jokaiseen?

Uuden hallitusohjelman mukaan jokaisella on mahdollisuus suorittaa yksi ammatillinen koulutus ja jatkaa sen jälkeen korkeakouluun. Korkeakoulutuksen jälkeen sinulla ei olisi paluuta ammatillisten tutkintojen pariin. Jokaiseen uuteen osaamistarpeeseen korkeakoulutus ei sovi tai on liian pitkäkestoinen ja teoreettinen. Osaamisen hankkimisen mahdollisuudet kaventuvat ja tässä astuvat varmasti kaupalliset toimijat mukaan ja osaamisen saaminen eriarvoistuu. Aikuiskoulutustuki on jo poistettu.

Jokaisen meistä on pohdittava uudet keinot turvata keinot, joilla osaamistamme päivitetään. Erilaisille kursseille ja muihin osallistuminen kirjavoittaa sitä, miten tunnistaa saatua osaamista ja sen tasoa.

Jos jäät työttömäksi tai joudut uudelleen kouluttautua vaikka sairauden vuoksi, olet hankalassa asemassa. Valtio voi maksaa verorahoilla koulutuksesi (työllistämistä tukevat) tai vakuutusyhtiö (mikäli sinulla on sellainen vakuutus, joka sen kattaa). Tai sitten voit alkaa opiskelijaksi ja tässä ei huomioida taloudellisia edellytyksiäsi ja pitkäkestoisuutta.

Ammatit päivittyvät

Jos sinulla on yksi mahdollisuus opiskella ammatillinen koulutus ja olet sen käyttänyt. Se tutkinto voi vanheta ja osaaminen lakata olemasta tarpeellinen. Jos tarkastellaan muutama vuosi taaksepäin, niin esimerkiksi painajia, toimistotyö, tietojenkäsittely, käsityöläisammateista osa. Me tunnistamme jo nyt paljon uusia tai vahvistettavia osaamisia, joita tarvitaan koko ajan vahvemmin. Kuka niihin osaajia kouluttaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *