näyttää 3 tuloksen(tulokset)
Asuminen Ennakointi Kuntavaalit 2025 Pohdintaa Pohjois-Espoo Tulevaisuus

Viihtyisyyden ja asuntojen arvonnousun puolesta

Allekirjoitin Intbaun haasteen puolustaa viihtyisämpää kaupunkirakentamista. Tähän on varsin selkeä syy: oma asuinalueeni, Pohjois-Espoo, kasvaa ja kehittyy valtavasti tulevina vuosina. Samalla tulee tunnistaa, että luomme alueelle sen tulevaisuuden ilmeen, vetovoiman ja viihtyisyyden myös sillä, millaista rakentamista alueelle tulee kunnan ja yksityisten toimijoiden puolesta. Alueen omaleimaisuuden merkitys Pääkaupunkiseudulla voi helposti nimetä muutamia asuinalueita, joista on tullut …

Koulutus Nuoret Työelämä

Rakenteellinen eriarvoisuus nuorten kohtelussa

Olen vuosien mittaan puhunut ja kirjoittanut paljon ammatillisen koulutuksen puolesta. Halunnut korostaa sen merkitystä yhteiskunnallemme, muuttaa vanhanaikaisia asenteita ”lukio hyvä amis huono” ja tuoda esiin ammatillisen monipuolisia mahdollisuuksia myös korkeakoulutetulle väestölle. Luin muutaman päivä sitten YLEn artikkelin, jossa on paljastettu KELAn hyvin konkreettinen ohjeistus, jossa ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat nuoret laitetaan alempaan asemaan suhteessa lukiossa opiskelevat …

Osaaminen Pohdintaa Tulevaisuus Työelämä Työllistyminen

Tavallinen työ tulevaisuuden pääomana

Pohdintaa työvoimapulan, kohtaantohaasteen ja nuorten tarpeellisista taidoista tulevaisuuden tekijöinä. Kirjoittaja on osaamisen keskiössä työskentelevä, tulevaisuudesta ja osaamisen kehittämisestä sekä työelämässä tarvittavan osaamisen riittävyydestä ja kehittämisestä kiinnostunut. Olen julkaissut tekstin alunperin LinkedInissä 16.11.2021 – linkki juttuun Osaajapula eri tasoilla Kuinka monta juttua, postausta tai artikkelia olet lukenut viime aikoina, joissa nostetaan talentteja, kehittäjiä, supermyyjiä tai tech …